"TÄYTTÄ ELÄMÄÄ HYVÄSSÄ SEURASSA" - EKL ry

Lumi peittänyt on maan. Hyvä on ulkoilijan liikkua aurinkoisessa ja lumenvalaisemassa maisemassa. (Kuva: Ekki Partanen)

Hyvää Hyvää Uutta vuotta 2026!

Pienoinen lumipeite on peittänyt maan  ja pakkanen on ollut ajoittain aika purevaa. Mutta lumipeite valaisee myös päivää ja houkuttelee ulkoilijaa liikkeelle.

Työelämän jälkeen eläkkeensaajat mielletään usein harmaaksi massaksi, josta on vain kuluja yhteiskunnalle. Eläkkeellä oloaika on kuitenkin hyvin monelle elämän parasta aikaa hyvien ystävien ja mielekkään toiminnan parissa. Ikääntyminen ja monelle myös sen mukanaan tuoma harmaus merkitsee parhaimmillaan vaikuttamista iän mukanaan tuoman kokemuksen, tiedon, taitojen ja
osaamisen kautta.

Kerhomme toimivat vapaaehtoisvoimin. Uusia kerhoja voidaan perustaa jäsenten toivomusten mukaisesti. Tärkeintä on, että tulet viihtymään ja harrastamaan.

Tule mukaan toimintaamme! Saat uusia ystäviä, sekä virikkeitä elämään ja eväitä arkiseen pärjäämiseen.

Viikkokerho kokoontuu Punatorpalla Punamullantie 9, 01900 Nurmijärvi joka toinen torstai kevät ja syyskaudella.

Uutisia EKL:n Uudenmaan piirin Eläkkeensaajilta: